torstai 16. marraskuuta 2017

McDonaldisoituminen

 UHKA VAI MAHDOLLISUUS?

McDonaldisoituminen tarkoittaa sitä, että yhteiskunnassa ajetaan yhä enemmän tuottavuutta, voiton maksimointia, ennustettavuutta ja kontrollia. Nimi McDonaldisoituminen tulee siitä, että periaate on sama kuin pikaruokaketjuilla. Tehokkuus ja voiton maksimointi tässä tapauksessa tarkoitetaan sitä, että mahdollisimman vähällä työpanoksella saadaan mahdollisimman suuret tuotot. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki toimet ovat tarkoin laskelmoituja ja aikataulutettuja. Esimerkiksi pyritään standardoimaan kuinka paljon aikaa kuhunkin työvaiheeseen voidaan enimmillään käyttää. Aikatauluttaminen näkyy ihmisten arkielämässä siten, että yksilö noudattaa esimerkiksi samaa ennalta-arvattavaa vuorokausirytmiä ruokailuista lähtien jopa vuodesta toiseen. Parhaimmillaan tämä malli helpottaa johtamista, mutta pahimmillaan työntekijät eivät ole motivoituneita tekemään työtään ja työhyvinvointi kärsii. Lisäksi johtaja saattaa kokea työntekijöiden motivoinnin haasteelliseksi, jos työntekijöiden ainut tehtävä on maksimoida firman tulot. McDonaldisoitumisen huonoin puoli on se, että työntekijää ei nähdä yksilönä vaan ainoastaan osana isompaa koneistoa.
https://0e5e693ad834c5ded1e039d9-vns9dovr4ro2eme.netdna-ssl.com/wp-content/uploads/2015/07/Screen-Shot-2015-07-20-at-2.19.11-PM.png
https://0e5e693ad834c5ded1e039d9-vns9dovr4ro2eme.netdna-ssl.com/wp-content/uploads/2015/07/Screen-Shot-2015-07-20-at-2.19.11-PM.png

Ei kommentteja: