tiistai 31. lokakuuta 2017

Sense-Making - makes sense?

Ensimmäisellä viikolla keskitymme enemmän yksilöiden johtamiseen. Meidän mahdollisessa tulevaisuuden ammatissamme, rehtorin tehtävässä, johtaminen on yksilöiden johtamista. Rehtorin tehtävässä johdetaan henkilöitä ja henkilöiden johtaminen on siis prosessi, jossa ohjataan, kontrolloidaan, motivoidaan ja inspiroidaan henkilöstöä kohti organisaation tavoitetta. Koulussa organisaation tavoitteena ei ole rahallisen tuloksen tekeminen, vaan oppimistulosten kehittäminen ja saavuttaminen - perusopetuslain turvaaminen.

Luennolla meille esiteltiin sense-making -teoria, joka on malli työntekijöiden sisäisen motivaation luomiseen työtä varten. Kohdatessaan haasteen, jota henkilö ei kykene aikaisempien tietojensa perusteella ratkaisemaan, täytyy hänen hankkia uutta tietoa aiheesta ja kehittää uusi toimintamalli ongelman ratkaisemiseksi. Linkitimme sense-making -teorian kasvatustieteiden kontruktivistiseen tiedonmuodostusmalliin, sillä ne molemmat pohjautuvat vanhan tiedon uudelleen muokkaamiseen ja uuden tiedon rakentamiselle vanhan tietorakenteen pohjalle (akkomodaatio ja assimilaatio). Tieto päivittyy uuden tiedon myötä ja tarvittaessa uusia malleja rakentuu. Ihmiselle on ominaista pyrkimys tulkitsemaan asioita rationaalisesti ja tästä syystä tulkinnat kunkin kohdalla ovat yksilöllisiä. 

Motivaation rakentaminen sense-making -mallin pohjalta perustuu ihmisen sisäisen tiedonhalun syntymiseen. Ihminen joutuu ongelmatilanteessa arvioimaan kuinka tilanteessa tulisi toimia ja minkälaisia ratkaisumahdollisuuksia ongelmaan on. Huomio keskittyy tällöin kysymyksiin:

  • Miksi?
  • Milloin?
  • Mitä?
  • Kuka?
  • Miten?

Kysymyksistä muodostuu yksilölle "silta" ongelman synnyttämän kuilun yli. 

https://image.slidesharecdn.com/dialoguecollectivesensemaking-090611073043-phpapp02/95/dialogue-collective-sensemaking-7-728.jpg?cb=1244705513

https://image.slidesharecdn.com/dialoguecollectivesensemaking-090611073043-phpapp02/95/dialogue-collective-sensemaking-7-728.jpg?cb=1244705513

Ei kommentteja: